Orphan in Transit

Saapuessani Pekingin lentokentälle hieman vajaa puolenpäivän tajuan seuraavan lentoni boarding ajan olevan klo 23.55. Vaihtoehtoja punniten päätän seikkailla ulos kentältä ja ottaa bussin Pekingin mystiseen ytimeen. En tapaa ketään joka puhuisi englantia. Olo on kuin haamulla elokuvassa Enter the void, jonka katsomisen jälkeen Tampereella jouduimme ystäväni Niilo Soinnun kanssa upottamaan hämmentyneet päämme keskustorin suihkulähteeseen järjen palauttamiseksi. Ilman suurempia kunnianhimoja, haaveilen vain banaalin nälän tyydyttämisestä. Bussissa kyselen oikeaa pysäkkiä osoittaen kiinalaisia koukeroita, jotka infotiskin tyttö piirsi bussilippuuni. 

Pääsen hyppäämään pois kyydistä hieman aiottua myöhemmin ja lähden seikkailemaan pilvenpiirtäjien tornittamalla kadulla. Mantelitumakkeeni kellon mukaan on aikainen aamu ja siltä näyttääkin vaikka kello on kolme päivällä. Aurinko on matalalla ja ilma on viileä, noin kymmenen astetta. Monen kaupan ja ravintolan ovi on kuitenkin ketjuilla lukittu ja kadut ovat hämmentävän tyhjiä. 

Haamufiiliksissä seikkailen ostoskeskuksen oloiseen, jossa väkeä on reilusti. Rullaportailen kerros kerrallaan ylös yhdeksänteen. Ravintolat ovat toistaan kummempia ja päädyn takaisin katutasolle buffet tyyppiseen nuudelibaariin. Kummalliset möykyt ja äyriäiset lepäävät salaattipedeillä tarjoilutiskillä. Tarjoilija puhuu kiinaa ja ojentaa käteeni ison muovilautasen ja pidit. Siitä sitten noukin toistaan kummallisempia elementtejä kippooni ja ymmärrän, että näistä jonkinlainen nuudelikeitto sitten keitetään.

 Tiskitäti punnitsee tuotteeni, maksan 29 juania ja menen pöytääni odottamaan. Valokuvauskieltoa ennen räpsin pari fotoa. Tyttö huikkaa tiskiltä osoittaen kysyvästi ruskeaa mössöä sisältävää kulhoa. Mutisen hyväksyvästi ja saan soppani päälle kauhallisen, jonka oletan olevan maapähkinäkastiketta. Nappaan syömäpuikot ja vien kulhoni pöytään. Maapähkinäveikkaus osui oikeaan eikä maku muutenkaan onneksi ole kovin eksoottinen. En tosin tuotteista osaa nimetä kuin kukkakaalin ja parsakaalin. Syön mahani tyytyväisenä täyteen ja iloitsen yksinkertaisesta onnistumisesta.

Kahvilassa soi länkkärijazz ja wifikin löytyy. Google tosin ei ole saatavilla enkä pääse blogianikaan kirjoittamaan. Ilmeisesti Kiinan halluituksella on ollut kiistaa palvelun tuottajien kanssa joten Facebook, YouTube ja kaikki Googlen palvelut on Kiinassa pannassa. Päätän lähteä etsimään bussia takaisin lentokentälle.